2012
31.1.2012
Edustukselle kova päänahka Suomen Cupissa
PPJ Edustus ja Akatemia aloittivat kautensa hyvin Suomen Cupissa. Edustus on jo edennyt kolmannelle kierrokselle, matkalla kaatui todella kovan tason vastustaja.
3.1.2012
Jätkäsaaressa harjoitellaan ulko-olosuhteissa talvella 2012
Tapaninpäivän myrsky aiheutti kuplahallin rikkoutumisen. Kuplaa ei pystytä korjaamaan eikä sen tilalle saada uutta hallia talven 2012 aikana.
2011
22.12.2011
Marko Kolsi vieraili taitokoulussa
Vuoden viimeinen taitokoulu treenattiin torstaina Talin hallissa. Vieraaksi saatiin pitkän linjan suomalainen futisammattilainen.
19.12.2011
Ensimmäinen 1 v. 1 -turnaus pelattiin Kuplassa
PPJ:n 1 vastaan 1 -mestaruudesta
kisattiin Jätkäsaaressa viime sunnuntaina aamuvarhaisella. Pelejä
pelattiin neljässä ikäluokassa. Aamun aikana nähtiin roimasti
taitoa ja upeita kikkoja.
9.12.2011
PPJ palkittiin piirin vuoden nuorisotoimintaseurana, Orrström vuoden Kaikki Pelaa -ohjaaja
Palloliiton
Helsingin piirihallitus palkitsi vuoden ansioituneita
futistoimijoita. PPJ:lle napsahti upeasti kaksi palkintoa.
24.11.2011
Kahvila Kasinonranta tempaisee sunnuntaina PPJ:n hyväksi
Kahvilan päättäjäismyynnin tuotot ohjataan PPJ:n junioritoimintaan. Kaikki mukaan talkoisiin!
18.11.2011
PPJ:n hallitus vuodelle 2012 valittu - mukana neljä uutta jäsentä
PPJ:n
16.11.2011 pidetyssä sääntömääräisessä syyskokouksessa valittiin
seuralle puheenjohtaja ja hallitus vuodelle 2012. Olavi Similä valittiin
jatkamaan työtään seuran puheenjohtajana.
10.11.2011
Kaipaako joukkueesi valmennusapua?
Toimijapörssi on urheiluseuroille tehty maksuton
palvelu, joka yhdistää seurat ja vapaaehtoiset. Seura voi hakea
Toimijapörssissä esimerkiksi juniorijoukkueen valmentajaa,
liikuntakerhon ohjaajaa tai talkootoimijaa.
7.11.2011
Iltakoulussa puhuttivat olosuhteet ja pelaajakehitys
PPJ-Iltakoulussa
keskusteltiin laajasti seuran toiminnasta, sen kehittämisestä ja
jalkapallosta yleensä. Vilkkaimmin keskusteltiin olosuhteista ja
PPJ-pelaajan tiestä huipulle. Valmennuspäällikkö ehdotti
radikaalia muutosta joukkueiden siirtyessä isolle kentälle.
1.11.2011
PPJ-Gaala jälleen upea tapahtuma
Järjestyksessään toinen PPJ-Gaala oli hieno päätös kaudelle 2011.
27.10.2011
Joukkueiden vuoden 2011 pelaajat valittu
PPJ:n jokaisen joukkueen vuoden pelaaja palkittiin PPJ Gaalassa ke 26.10.2011
27.10.2011
Seuran vuoden 2011 ansioituneet palkittiin
PPJ:n ansioituneet palkittiin PPJ Gaalassa ke 26.10.2011.
25.10.2011
Lauttasaariturnaus 2012
PPJ 04/05 TL-joukkue järjestää Lauttasaari-turnauksen Helsingissä Lauttasaaren (Pyrkän) urheilukentällä lauantaina 5.5.2012.
18.10.2011
Äitien futiskoulu aktivoi vanhempia
PPJ-pelaajien
äidit viettivät iltapäivän opetellen peliä, jota heidän
lapsensa rakastavat. Mutsien futiskoulussa tyhmiä kysymyksiä ei
olekaan.
8.10.2011
Edustukselle tasapeli, kaksi PPJ-joukkuetta miesten Neloseen
Edustus varmisti viimeisen kierroksen tasapelillä säilymisensä Nelosessa. Akatemian nousun myötä ensi kaudesta on tulossa mielenkiintoinen, kun kaksi joukkuettamme taistelee samalla sarjatasolla.
5.10.2011
PPJ/Edustuksella ratkaisupeli to 6.10
PPJ/Edustuksella ratkaisupeli to 6.10 klo 19.30 Brahen kentällä
4.10.2011
PPJ Akatemia voitti hopeaa
PPJ Akatemia huipensi
ylävireisesti sujuneen kautensa voittamalla hopeaa Palloliiton Helsingin piirin
miesten vitosdivarin mitalipeleissä.
11.9.2011
PPJ Akatemia varmisti lohkovoitolla nousun 4.divisioonaan
11.9.2011
PPJ:n ottelut viikolla 37
PPJ:n ottelut viikolla 37. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu osoitteessa www.splhelsinki.fi
6.9.2011
Maaleja ja mieleenpainuvia hetkiä lauantain Kaukalo Cupissa
PPJ:n T99
tyttöjen isännöimässä Kaukalo Cupissa Lauttasaaren nuorisopuistossa pelattiin
lauantaina monen pienen jalkapalloilijan ensimmäisiä tosi otteluita niin
tyttöjen kuin poikienkin ikäluokissa 04-06. Pienten futaajien riemu oli rajatonta hurjissa 3 vastaan 3 peleissä, jotka pelattiin
ilman maalivahtia.
5.9.2011
Eira 0203 -tytöt etsivät päävalmentajaa
Tule valmentamaan PPJ 0203 -tyttöjä!
4.9.2011
PPJ:n ottelut viikolla 36
PPJ:n ottelut viikolla 36. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu osoitteessa www.splhelsinki.fi
31.8.2011
PPJ:n Kaukalo Cup lauantaina 3.9.2011
Kaukalo
Cupin otteluohjelma on valmis ja julkaistu nettiin. Pelataan sarjat pojat
04/05/06 ja tytöt 04/06. Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan! Ohjelma
10.00-16.00 Lauttasaaren Hevosenkenkäpuistossa.
28.8.2011
PPJ:n ottelut viikolla 35
PPJ:n ottelut viikolla 35. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu osoitteessa www.splhelsinki.fi
22.8.2011
PPJ:n ottelut viikolla 34
PPJ:n ottelut viikolla 34. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu osoitteessa www.splhelsinki.fi
15.8.2011
PPJ:n jalkapallokerhoissa liikunnallista tekemistä koulupäivän jälkeen - ilmoittaudu!
PPJ järjestää koululaisille jalkapallokerhoja Eirassa sekä Lauttasaaressa sopivasti koulupäivän päätteeksi. Tervetuloa mukaan!
15.8.2011
PPJ:n ottelut viikolla 33
PPJ:n ottelut viikolla 33. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu osoitteessa www.splhelsinki.fi
8.8.2011
PPJ:n ottelut viikolla 32
PPJ:n ottelut viikolla 32. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu osoitteessa www.splhelsinki.fi
8.8.2011
Dana Cup 2011 päättyi hienosti pronssi-mitaleihin ja upeaan ilotulitukseen
PPJ T99-tyttöjen ja perheiden
yhteinen lomaviikko upeilla Pohjois-Jyllannin hiekkarannoilla huipentui
upeisiin pronssijuhliin Hjörringin täydellä ja hienoa jalkapallotunnelmaa
tihkuvalla stadionilla.
3.8.2011
Prinsessa- ja prinssifutis jatkuu syksyllä - ilmoittautuminen käynnissä
2006-2008 syntyneille lapsille tarkoitettu Prinsessa- ja prinssifutis alkaa taas syyskuun alussa Lauttasaaressa. Nyt on hyvä aika ilmoittaa lapsensa mukaan viikoittaiseen liikuntakerhoon.
15.7.2011
Hesa Cupin perjantai: 01-pojat upeasti pronssimitaleille!
Perjantain jatkopeleissä PPJ:n värejä
edusti B10-sarjan Laru/Vihreät. Joukkue oli raivannut tiensä
turnauksessa kahdeksan parhaan joukkoon, ja perjantaina vastus koveni
entisestään.
14.7.2011
Hesa Cupin torstai: 01 Laru/Vihreä jatkaa puolivälieriin
Neljäntenä pelipäivänä oli
ohjelmassa lisää hermoja raastavia jatko-otteluita. Moni joukkue
putosi katkerasti jatkosta, mutta päivään sisältyi monia hienoja
PPJ-hetkiä. Perjantain ratkaisupeleissä sinivalkoisia värejä
edustaa 01 Laru/Vihreä.
13.7.2011
Hesa Cupin keskiviikko: 2001 Laru/Valkoinen rankkareilla jatkoon!
Helsinki Cupin pudotuspelit alkoivat
jännittävissä merkeissä. Joidenkin joukkueiden turnaus päättyi
tiistaina, mutta B10-sarjassa Laru/Valkoinen eteni jatkoon huikean
jännitysnäytelmän jälkeen.
12.7.2011
Hesa Cupin tiistai: vieraita Brasiliasta
Yön kova rankkasade sekoitti
turnauksen toista pelipäivää. Useita otteluita jouduttiin
siirtämään hiekka- ja tekonurmikentille. Päivä tarjosi PPJ:n
joukkueille silti paljon onnistumisia. Voittojen lisäksi saatiin
nähdä taituruutta Etelä-Amerikasta, kun 99 Eira kohtasi joukkueen
Brasiliasta.
11.7.2011
Hesa Cupin maanantai: Laru 01 / Vihreät kovassa iskussa
Perinteinen Helsinki Cup käynnistyi
PPJ:n osalta vauhdikkaasti. Maanantain aikana eri joukkueemme
pelasivat yhteensä 31 ottelua. Parhaiten onnistuivat B10-sarjassa
pelaava PPJ Laru/Vihreät sekä B11-sarjan PPJ/Laru.
9.7.2011
PPJ:n ottelut Helsinki Cupissa
Lisätietoja Helsinki Cupin sivuilta.
8.7.2011
Poikaleirillä laadukasta treeniä ja aurinkoista tunnelmaa
Järjestyksessään toinen PPJ:n
poikapelaajien leiri Eerikkilässä oli jälleen vauhdikas tapahtuma.
Kaikenikäiset pelaajat Edustuksen kokeneista ketuista aina 2005
syntyneisiin poikiin saivat nauttia paahtavasta helteestä,
hyväkuntoisista nurmikentistä ja ennen kaikkea iloisesta
yhdessäolosta jalkapallon parissa.
23.6.2011
PPJ tyttöfutisleiri 5.-6.6.2011
Tänä vuonna
leirille lähdettiin kahdella bussilla, kahdesta paikasta, Lauttasaaresta ja
Eirasta.
Molemmat
bussit täynnä jännitystä, riemua ja nuoria urheilijoita.
Leirille
osallistui tyttöjä kahdeksasta ikäryhmästä, vanhimmat tytöt 1995 syntyneitä ja
nuorimmat 2002 syntyneitä. Yhteensä lähes 70 tyttöfutaajaa.
22.6.2011
Kuvakooste: Fudiskouluissa menoa ja meininkiä
Kesäkuun alussa järjestettiin PPJ:n perinteiset fudiskoulut. Johanneksen kentällä, Pyrkällä ja Jätkäsaaressa pidettyihin kouluihin osallistui yhteensä yli 130 pientä peluria.
12.6.2011
PPJ:n ottelut viikolla 24
PPJ:n ottelut viikolla 24. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu osoitteessa www.splhelsinki.fi
5.6.2011
PPJ:n ottelut viikolla 23
PPJ:n ottelut viikolla 23. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu osoitteessa www.splhelsinki.fi
29.5.2011
PPJ:n ottelut viikolla 22
PPJ:n ottelut viikolla 22. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu osoitteessa www.splhelsinki.fi
28.5.2011
PPJ:n joukkueet kevään piirisarjoissa
23.5.2011
PPJ:n ottelut viikolla 21
PPJ:n ottelut viikolla 21. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu
osoitteessa www.splhelsinki.fi
23.5.2011
Pyrkän koulufutistapahtuma jälleen menestys
Viime vuonna ensimmäisen kerran järjestetty koulufutistapahtuma sai Pyrkän kentällä 17.-18.5.2011. Tapahtuma järjestettiin jälleen PPJ:n, Lauttasaaren ala-asteen ja SPL:n Helsingin piirin yhteistyönä.
20.5.2011
Vauhdikasta jalkapalloilua, aurinkoa ja iloista mieltä PPJ:n kevätRiehassa
Tämän
vuotinen PPJ:n kevätrieha (7.5.) ja siihen liittynyt Pyrkän Bileet-turnaus
olivat loistava tapahtuma, jossa näkyivät selvästi PPJ:n ydinarvot:
Avoimuus, iloisuus, taitavuus.
17.5.2011
PPJ:n ottelut viikolla 20
PPJ:n ottelut viikolla 20. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu
osoitteessa www.splhelsinki.fi
8.5.2011
PPJ:n ottelut viikolla 19
PPJ:n ottelut viikolla 19. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu
osoitteessa www.splhelsinki.fi
1.5.2011
PPJ:n ottelut viikolla 18
PPJ:n ottelut viikolla 18. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu
osoitteessa www.splhelsinki.fi
25.4.2011
PPJ:n ottelut viikolla 17
PPJ:n ottelut viikolla 17. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu
osoitteessa www.splhelsinki.fi
19.4.2011
PPJ järjestää kesälomien aikaan jalkapallokoulut Eirassa, Ruoholahdessa ja Lauttasaaressa
Jalkapallokoulu on avoin kaikille jalkapallosta kiinnostuneille. Koulussa toimivat ohjaajina PPJ:n koulutetut valmentajat ja ohjaajat.
18.4.2011
2006 syntyneille joukkueet Eiraan ja Lauttasaareen
PPJ aloittaa 2006 syntyneiden toiminnan Eirassa ja Lauttasaaressa.
14.4.2011
Mika Laurikainen PPJ Iltakoulussa: "Kaiken lähtökohtana on yksilökeskeinen valmennus"
PPJ Iltakoulu (entinen
Valmentajakerho) järjestettiin huhtikuun kahdeksantena päivänä
poikkeuksellisesti yhteistyössä PK-35:n kanssa. Kymmenille osallistujille
saapui puhumaan Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Mika
Laurikainen.
11.4.2011
Kevään piirisarjojen alustavat ohjelmat
17.3.2011
Valmentajakerho Salmisaaressa perjantaina 8.4.
PPJ:n valmentajakerho kokoontuu perjantaina 8.4. Salmisaaren liikuntakeskuksessa Merisali kabinetissa klo 18.00-21.00.
15.3.2011
PPJ:n vuosikokous 2011
PALLO-POJAT JUNIORIT ry.:n sääntömääräinen vuosikokous
pidetään tiistaina, 29. maaliskuuta 2011
kello 18.00 alkaen ravintola Casa
Maren Gylden-kabinetissa (00200 Helsinki).
14.3.2011
T95-97 Uudenmaan Futsalfinaaleissa
T-95-97 ovat päässeet Uudenmaan alueen Futsalin finaalipeleihin.
11.3.2011
Esikoisteoksellaan Finlandia-ehdokkuuden saanut kirjailija Juha Itkonen PPJ:n valmentajaksi (katso video)
Esikoisteoksellaan Finlandia-ehdokkuuden saanut kirjailija Juha Itkonen lähti mukaan vapaaehtoistyökampanjaan ja lahjoitti työtuntejaan vapaaehtoistyöhön Tuntitili.fi -sivuston kautta.
9.3.2011
Duosportin seurapäivä PPJ:läisille lauantaina 19.3.
PPJ:n yhteistyökumppanit DUOSPORT ja NIKE järjestävät PPJ:lle
seurapäivän Duosport Arkadiankadulla lauantaina 19.03.2011 klo 10-15.
24.2.2011
Suomen Cup 3. kierros - PPJ - PPV lauantaina 26.2. klo 1400.
PPJ Edustus pelaa Suomen cupin 3. kierroksen ottelun Pajamäen Palloveikkoja vastaan kello 1400 alkaen.PPJ paita päälle ja tervetuloa Talin halliin kannustamaan sinivalkoiset voittoon!
6.2.2011
Jojoiltoja keväällä 2011
Palloliiton Helsingin piiri järjestää jojoiltoja seuraavasti 2011
6.2.2011
Edustus Suomen Cupin 2. kierroksella sunnuntaina 6.2.
PPJ Edustus jatkaa Suomen Cuppia sunnuntaina 6.2. klo 17.30-19.00. Peli pelataan Pallokentällä ( Bollis 6) ja vastaan asettuu HPS/2.Tervetuloa kannustamaan Edustus 3. kierrokselle!
30.1.2011
Piirihallituksen nimeämät valiokunnat vuodelle 2011
25.1.2011
Valmentajakerho jälleen koolla
PPJ:n valmentajakerho kokoontui mukavan yhdessäolon merkeissä perjantaina 21.1.11 seuran uuden yhteistyökumppanin Klinikka 22:n viihtyisissä tiloissa Bulevardilla.
13.1.2011
Prinsessa- ja prinssifutis 2006-2007 syntyneille lapsille Lauttasaaressa
Prinsessa- ja
prinssifutiksessa opetellaan monipuolisesti perusliikuntataitoja ja tutustutaan
jalkapalloon lajina. Toiminta tapahtuu lasten ehdoilla, lasten ikä huomioon
ottaen.
10.1.2011
Adel Eid nimitetty PPJ:n junioripäälliköksi
5.1.2011
PPJ:n joukkueet Suomen Cupissa
Suomen Cupin 1. ja 2. kierroksen otteluparit on arvottu. PPJ:llä Suomen Cupissa on mukana kaksi joukkuetta: PPJ ja PPJ/Akatemia.
5.1.2011
Kupla taas normaalikäytössä
3.1.2011
PPJ ja Klinikka 22 yhteistyöhön
PPJ on solminut yhteistyösopimuksen Klinikka 22 -lääkäriaseman kanssa.
Sopimuksen myötä Klinikka 22 vastaa jatkossa koko seuran
lääkäripalveluista. Yhteistyö kattaa PPJ:n pelaajien lisäksi heidän
lähipiirinsä.
2010
22.12.2010
PPJ Järjestää E-Kurssin Jätkäsaaressa Tiistaina 18.1.2011
Kaikki valmennuksessa mukana, jotka eivät ole käyneet valmennuskursseja ilmoittautukaa mukaan!!
4.12.2010
Muistakaa käyttää Stadium bonukset ennen vuodenvaihdetta
23.11.2010
Anthoni piirihallitukseen
PPJ:n varapuheenjohtaja, olosuhdevastaava ja tyttöjen TE10/TF9 -joukkueen päävalmentaja Mikael Anthoni valittiin
Suomen Palloliiton Helsingin piirin syyskokouksessa 23.11. 2010
piirihallituksen jäseneksi kaksivuotiskaudelle 2011-2012.
12.11.2010
PPJ:n syyskokous
KOKOUSILMOITUS
28.10.2010
PPJ:lle uusi varustevastaava
Niina Samooja on PPJ:n uusi varustevastaava
23.10.2010
Blogi - Minun Seurani
23.10.2010
Blogiosio väliaikaisesti poissa käytöstä
Blogiosio on väliaikaisesti poissa käytöstä teknisen vian takia.
29.9.2010
Kuplan aikataulu 2010-2011
Jätkäsaaren kuplan aikataulu 2010-2011
28.9.2010
PPJ Sudet: erikoisjoukkue
PPJ Sudet -joukkue on tarkoitettu 5-10 vuotiaille pojille ja tytöille, joilla on jokin vamma tai vastaava (esim. liikuntavamma). Tärkeintä on, että pelaajilla on hauskaa ja kaikki voivat nauttia jalkapallon pelaamisesta. Me pelaamme koska pelaaminen on kivaa, emme mitalien vuoksi (toki mitalejakin on varmasti tiedossa). Joukkue on rakennettu sen varaan mitä osaamme eikä sen mitä emme osaa.
26.9.2010
PPJ:n ottelut viikolla 39
PPJ:n ottelut viikolla 39. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu
osoitteessa www.splhelsinki.fi
19.9.2010
PPJ: ottelut viikolla 38
PPJ:n ottelut viikolla 38. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu
osoitteessa www.splhelsinki.fi
12.9.2010
PPJ:n ottelut viikolla 37
PPJ:n ottelut viikolla 37. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu
osoitteessa www.splhelsinki.fi
5.9.2010
PPJ:n ottelut viikolla 36
PPJ:n ottelut viikolla 36. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu
osoitteessa www.splhelsinki.fi
30.8.2010
PPJ:n ottelut viikolla 35
PPJ:n ottelut viikolla 34. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu
osoitteessa www.splhelsinki.fi
28.8.2010
Jalkapallokerho Mikael Agrikolan kirkon liikuntasalissa
Pallo-Pojat Juniorit ry. (PPJ) järjestää jalkapallokerhon
Mikael Agricolan kirkon liikuntasalissa 16.9.2010 alkaen. Kerho kokoontuu
torstaisin heti koulupäivän jälkeen n. klo 14.00-15.00.
22.8.2010
Jalkapallokerho Myllykallion ala-asteen liikuntasalissa alkaa 6.9.2010
Kaipaatko lapsellesi liikunnallista tekemistä koulupäivän päätteeksi?Pallo-Pojat
Juniorit Ry. (PPJ) järjestää jalkapallokerhon Myllykallion ala-asteen
liikuntasalissa 6.9.2010 alkaen. Kerho kokoontuu kerran viikossa heti
koulupäivän jälkeen n. klo 14.15 aina tunnin kerrallaan.
22.8.2010
PPJ:n ottelut viikolla 34
PPJ:n ottelut viikolla 34. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu
osoitteessa www.splhelsinki.fi
15.8.2010
PPJ:n ottelut viikolla 33
PPJ:n ottelut viikolla 33. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu
osoitteessa www.splhelsinki.fi
12.8.2010
PPJ perustaa joukkueet 2001-2005-syntyneille Ruoholahteen
Perustamme nyt joukkueet 2001 - 2005-syntyneille lapsille Ruoholahteen.
12.8.2010
PPJ:n joukkueet piirisarjassa
8.8.2010
Tiedote prinsessa- ja prinssifutikseen osallistuville
19.7.2010
Nuorten sarjojen syksyn lohkojaot julkistettu
13.7.2010
PPJ mukana Helsinki cupissa 14 joukkueella!
Helsinki Cup järjestetään 12.-17.7.Lisätietoja turnauksesta www.helsinkicup.fiPPJ:n joukkueiden otteluohjelma löytyy täältä.
4.7.2010
Kuvia PPJ:n poikaleiriltä
PPJ:n historian ensimmäinen koko seuran poikaleiri oli erinomainen tapahtuma. Säät suosivat ja hauskaa oli. Ohessa kuvia leiriltä.
2.7.2010
Akatemia jatkoi voittoputkeaan
Helsingin piirin miesten 5. divisioonassa pelaava PPJ/Akatemia venytti
voittoputkensa kestämään kevätkauden loppuun saakka. Kevätkauden
viimeisessä pelissään Akatemia otti kuudennen perättäisen voittonsa
lyömällä MaKu/Legendsin lukemin 2-0.
1.7.2010
PPJ:n 95-97 tytöt nousivat syksyksi aluesarjaan
20.6.2010
PPJ:n ottelut vkolla 25
PPJ:n ottelut viikolla 25. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu
osoitteessa www.splhelsinki.fi
18.6.2010
Akatemia voittoputkessa
15.6.2010
PPJ:n Louna Uotila valittiin Stadi Cupissa F9 ikäluokan pelaajaksi
Stadi Cup pelattiin loppuun viime viikolla, ja PPJ:llä oli
edustusta ikäluokissa C15, D12, E11, E10 ja F9.
13.6.2010
PPJ:n ottelut vkolla 24
PPJ:n ottelut viikolla 24. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu
osoitteessa www.splhelsinki.fi
7.6.2010
PPJ Stadi Cupissa
PPJ:n joukkueiden alkusarjaottelut.
7.6.2010
PPJ:n ottelut vkolla 23
PPJ:n ottelut viikolla 23. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu
osoitteessa www.splhelsinki.fi
7.6.2010
PPJ tytöt-98 piirisarjan lohkovoittaja
T-98 joukkue kiri puhtaalla pelillä piirisarjan lohkokärkeen, kevään
peleistä
tuloksena pelkkiä voittoja.
4.6.2010
PPJ Akatemia voitti
PPJ
Akatemia kiittää hurjaa yleisömäärää. Peli päättyi Akatemian
voittoon 2-1! Maalintekijöinä Heikki Krootila (erinomainen
vasemmanjalan kaukoveto yläkulmaan n. 20 metristä) sekä Eero Uotila (läpiajon
päätteeksi chippi vastaantulleen maalivahdin yli).
3.6.2010
PPJ:n vauhdikas touko-kesäkuu
Lue Lauttasaarilehti 21-2010
1.6.2010
PPJ:n prinsessa- ja prinssifutistoimintaa alkaa
Prinsessa- ja prinssifutiksessa opetellaan monipuolisesti
perusliikuntataitoja ja tutustutaan jalkapalloon lajina. Kerho on
tarkoitettu vuonna 2006-2007 syntyneille tytöille ja pojille. Osa
kerhotunneista on perhekertoja, jolloin lapset ja vanhemmat pääsevät
liikkumaan yhdessä.
1.6.2010
PPJ:n uusien tyttöjoukkueiden perustaminen jymymenestys
PPJ:n uusien tyttöjoukkueiden perustaminen on ollut jymymenestys.
Yhteensä 82 tyttöä on ilmoittautunut mukaan Lauttasaaressa ja Eirassa!
Toivotamme kaikki uudet pelaajat tervetulleiksi kivan
jalkapalloharrastuksen pariin. PPJ:n arvojen mukaan toimintamme on
avointa kaikille, joten lisääkin tyttöjä mahtuu vielä mukaan.
30.5.2010
PPJ:n ottelut vkolla 22
PPJ:n ottelut viikolla 22. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu
osoitteessa www.splhelsinki.fi
27.5.2010
Koulufutistapahtuma Lauttasaaressa oli menestys
PPJ järjesti yhdessä Lauttasaaren ala-asteen ja Helsingin piirin kanssa
luokkien välisen futisturnauksen Lauttasaaren Urheilukentällä 20-21.5.
23.5.2010
PPJ-T99-tytöille hopeaa Espoonlahti Cupissa
PPJ T99 nappasi hopean tässä upeassa turnauksessa! Koko tapahtuma
oli hyvin järjestetty: pelipaikkana hienot tekonurmikentät,hyvät
tuomarit, ja paljon jänniä otteluja. Kaiken lisäksi kesä oli ottanut
varaslähdön, ja tarjosi upeat kesäkelit. Valmentajien pelisuunnitelma
toteutui, ja monet tytöistä pelasivat osaamisrajaansa asti. Jenni
Huhtala sai joukkueen tsempparipalkinnon.
23.5.2010
PPJ:n ottelut vkolla 21
PPJ:n ottelut viikolla 21. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu osoitteessa www.splhelsinki.fi
19.5.2010
PPJ mukana kylätalkoissa
Lauttasaaren muiden
urheiluseurojen (Dicken, ToPoLa, LaPa) tavoin PPJ
osallistuu Saari ry:n järjestämään Suomen suurimmat kylätalkoot
-tapahtumaan lauantaina, 29.5.2010.
18.5.2010
PPJ:n prinsessa- ja prinssifutis
Prinsessa- ja prinssifutiksessa opetellaan monipuolisesti perusliikuntataitoja ja tutustutaan jalkapalloon lajina. Kerho on tarkoitettu vuonna 2006-2007 syntyneille tytöille ja pojille.
18.5.2010
PPJ Junnulehti 1-2010 ilmestynyt
PPJ Junnulehti 1 2010 on julkaistu.
16.5.2010
PPJ:n ottelut vkolla 20
PPJ:n ottelut viikolla 20. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu
osoitteessa www.splhelsinki.fi
14.5.2010
Avoimet treenit vuonna 2002-2005-syntyneille tytöille
PPJ järjestää avoimet treenit ma 17.5. Lauttasaaressa sekä ti 18.5. Eirassa vuonna 2002-2005-syntyneille tytöille.
14.5.2010
PPJ:n Kaukalo Cup 2010
PPJ järjestää syyskuussa Lauttasaaren Kaukalo Cup:in.
10.5.2010
PPJ:n ottelut vkolla 19
PPJ:n ottelut viikolla 19. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu osoitteessa www.splhelsinki.fi
7.5.2010
PPJ Rieha Pyrkän kentällä 8.5.2010
Tervetuloa koko
perheen voimin perinteiseen PPJ:n kevätriehaan Lauttasaaren Pyrkän
kentälle lauantaina 8.5.2010 viettämään hauskaa fudisriehaa klo
9.30-14.00.
Ohjelmassa
tilaamamme mahtavan sään lisäksi tietysti paljon tiukkoja pelejä,
kilpailuja, arvontaa, herkkuja, poniajelua, kasvomaalausta ja muuta
hauskaa tekemistä uusien ja vanhojen kavereiden kanssa.
Pelit alkavat klo 9:30.
Mukaan tarvitset
mukavan vaatetuksen lisäksi ripauksen voitontahtoa, reilua
urheiluhenkeä ja hyvän mielen - me huolehdimme kaikesta muusta! Mukaan
mahtuvat kaikki pelaajat, vanhemmat, siskot, veljet, kaverit, mummit ja
kummit - pidetään yhdessä hauska päivä!
Riehan ohjelma:
2.5.2010
PPJ:n ottelut vkolla 18
PPJ:n ottelut viikolla 18. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu osoitteessa www.splhelsinki.fi
26.4.2010
PPJ:n ottelut vkolla 17
PPJ:n ottelut viikolla 17. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu osoitteessa www.splhelsinki.fi
23.4.2010
Liity PPJ-tyttöfutisjengiin!
Perustamme nyt joukkueet 2002-2005-syntyneille tytöille.
22.4.2010
PPJ:n ottelut vkolla 16
PPJ:n ottelut viikolla 16. Muutokset mahdollisia, joten varmista ottelu osoitteessa www.splhelsinki.fi
8.4.2010
Koulutusta valmentajille la 17.4.
Olemme saanet loistavan mahdollisuuden Weil Coerver pelaajakoulutusohjelmaan. Coerver metodit ovat maailmankuuluisia
taito/peliharjoitteita. Koulutuksen kautta saamme varmasti loistavia
työkaluja omien joukkueidemme harjoitteluun. Koulutus perustuu pitkälti
pallon kanssa tekemiseen ja pienpeleihin.
6.4.2010
1999-syntyneille tytöille tuplahopeaa!
PPJ:n 1999-syntyneiden tyttöjoukkue on saavuttanut hopeaa sekä 1998-syntyneiden futsalsarjassa että 1999-syntyneiden Espoon talvisarjassa.Onnittelut koko joukkueelle!
6.4.2010
PPJ Facebookissa - liity faniksi
PPJ:llä on oma sivu Facebookissa - liity faniksi!
2.4.2010
PPJ valittu mukaan Fortum Tutor -ohjelmaan
PPJ on valittu täksi kaudeksi mukaan Palloliiton ja Fortumin yhteiseen Fortum Tutor -ohjelmaan. Ohjelman tavoitteena on auttaa juniorivalmentajia heidän työssään ja kehittää heidän taitojaan. Pähkinänkuoressa idea on tämä: lasten valmentaja saa henkilökohtaisen kokeneen sparraajan, tutorin, jonka tehtävänä on antaa valmentajalle välineitä valmennustyöhön.
31.3.2010
Tyttöjen kehittäminen maajoukkuepelaajaksi
Tyttöjen
kehittäminen maajoukkuepelaajaksi. Tule kuulemaan Andrée Jeglertzin
ajatuksia tyttöjen kehittämisestä maajoukkuepelaajiksi. Tilaisuus on
maksuton.
31.3.2010
Kevätkauden alustavat otteluohjelmat julkaistu
28.3.2010
1998-syntyneet pojat Helsingin piirin futsalmestareiksi P12-sarjassa!
25.3.2010
PPJ:n perinteiset fudiskoulut 7.- 9.6.2010 ja 14.-16.6.2010
7.-9.6.2010 (maanantaista keskiviikkoon)Johanneksen kenttä kello 9- 12.
Jätkäsaaren kenttä (kuplan tekonurmi) kello 9- 12. Koulu suunnattu 4-12-vuotiaille tytöille.
Lauttasaaren urheilupuisto (Pyrkän kenttä) kello 13- 16
14.-16.6.2010 (maanantaista keskiviikkoon)Jätkäsaaren kenttä (kuplan tekonurmi) kello 9-12 (tytöille ja pojille)
17.3.2010
Edustus kohtaa Akatemian harjoitusottelussa 28.3.
PPJ:n 4.divisioonassa pelaava Edustusjoukkue kohtaa yhtä sarjaporrasta pelaavan Akatemian harjoitusottelussa sunnuntaina 28.3. Ottelu pelataan Töölön Pallokentällä ja se alkaa klo 1400.Tervetuloa paikalle!
15.3.2010
PPJ:n vuosikokous 29.3.
KUTSU
PALLO-POJAT JUNIORIT ry.:n sääntömääräinen vuosikokous
pidetään maanantaina, 29. maaliskuuta 2010
kello 20.00 alkaen ravintola Casa
Maren Gylden-kabinetissa (Gyldenintie 6, 00200 Helsinki).
Hallitus
12.3.2010
PPJ:n Sebastian Tuulari helmikuun vihreän kortin palkittu
Palloliitto ja vihreän kortin yhteistyökumppani Helsingin Sanomat
valitsevat kuukausittain vihreän kortin pelaajaksi lapsen, joka on
Leikkimaailmaikäisten ottelussa saanut pelinohjaajalta reilun pelin
ansiosta vihreän kortin.
10.3.2010
E-tason valmentajakoulutus 24.3
19.2.2010
PPJ sai oman Tutorin
PPJ sai vuoden 2010 Tutor valinnassa Tutorikseen Vellu Kilpalan.Tutor ohjelma on Palloliiton ja Fortumin yhteishanke, jonka tavoitteena on tukea ja kehittää lasten jalkapallovalmennusta.
18.2.2010
Kevään lohkojaot ja pelitavat julkaistu
Helsingin Piiri on julkaissut piirisarjojen lohkojaot ja pelitavat keväälle 2010.
16.2.2010
PPJ:n joukkueet futsal-sarjoissa
10.2.2010
PPJ/Haastajat tippui Suomen Cupista rangaistuspotkuilla
PPJ/Haastajat kohtasi lauantaina 6.2. Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen ottelusta yhtä sarjatasoa ylempänä pelaavan LPS/Kuninkaat.
4.2.2010
Ennakkotunnelmia PPJ/Haastajat joukkueen Suomen Cup ottelusta
"Viidenneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava PPJ Haastajat kohtaa
lauantaina Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen ottelussa sarjapykälää
korkeammalla pelaavan LPS/Kuninkaat . "
2.2.2010
PPJ:hin perustettu Naisten joukkue
PPJ:hin on
perustettu naisten joukkue!
27.1.2010
PPJ valittu tyttöfutis seurakehityshankkeeseen vuodelle 2010
Suomen Palloliiton tyttöfutiksen seurakehityshankkeiden tarkoituksena on kehittää seurojen tyttöjalkapallotoimintaa.Helsingistä valittiin kaksi seuraa vuodelle 2010:PPJPohuYhteensä kehityshankkeeseen valittiin 33 seuraa ympäri Suomea.
24.1.2010
PPJ:n edustajat Piirin valiokunnissa vuonna 2010
PPJ sai kolme jäsentä Piirin valiokuntiin vuodelle 2010:Axel Orrström KilpailuvaliokuntaValericio Leppe NuorisovaliokuntaMikael Anthoni Olosuhdevaliokunta
19.1.2010
Suomen CUP 2010 1. ja 2. kierros arvottu
Suomen CUP 2010 ensimmäiset kaksi kierrosta on arvottu.
19.1.2010
Kevään alustavat lohkojaot ja pelitavat julkaistu
17.1.2010
Töölön Pallokentän pakkasraja -10 C
7.1.2010
PPJ lumitalkoot la 9.1 ja su 10.1 klo 12 - 15
Järjestämme talkoot kuplalla nyt lauantaina 9.1 ja myös sunnuntaina 10.1, molempina päivinä klo 12 - 15. Kenenkään ei tarvitse olla koko aikaa paikalla - riittää kun tulee väkeä kukin esim. puoleksi tunniksi.
5.1.2010
Tehtiksen futiskerho jatkuu Torstaina 14.1 ja Perjantaina 15.1
2009
19.12.2009
Valokuvia Roni Porokaran kuplavierailulta
14.12.2009
Roni Porokara vierailulla kuplassa 19.12.
Örebro FK:n ja A-Maajoukkueen laitahyökkääjä Roni Porokara tulee Lauantaina 19.12 klo 10-12 Jätkäsaaren kuplaan vierailemaan PPJ:n harjoituksiin.
14.12.2009
Osta fudisjoulukuusi!
Tervetuloa joulukuusiostoksille.
Jo joulunajan perinteeksi muodostunut PPJ -99 tyttöjen joulukuusimyynti ajoittuu tänä vuonna 18.12. - 23.12. väliseen aikaan.
14.12.2009
Harjoituspaikkojen aukioloajat joululomalla
Harjoituspaikat ovat auki seuraavasti joululomalla:
10.12.2009
Ajo-ohje Jätkäsaaren kuplaan
Löydät kuplahallin keskeltä vanhaa Jätkäsaaren konttikenttää. Aja
vanhan kuplakentän ohi ja sitten portin läpi kohti terminaalia. Kävele
tai tule pyörällä myös samasta suunnasta tätä tarkoitusta varattua
väylää pitkin.
9.12.2009
Piirin toimistossa urheilutavaraa edullisesti
Tiistaina 15.12.2009 piirin toimistossa myydään urheilutavaraa todella edullisesti.
8.12.2009
Pelipassien hinnat pysyvät ennallaan
Liittovaltuusto on vahvistanut pelipassien hinnat kaudelle 1.4.2010-31.3.2011.
30.11.2009
PPJ:n miesjoukkueet jatkavat 4. ja 5. divisioonassa kesäkaudella 2010
PPJ:n miesjoukkueet jatkavat samoilla sarjatasoilla kuin viime kaudellakin.PPJ/Edustus pelaa 4.divisioonassa ja PPJ/Akatemia 5.divisioonassa.
28.11.2009
Eiran ja Larun yhteisleiri Eerikkilässä oli menestys
PPJ 2000 jengit Eirasta ja Larusta viettivät vauhdikkaan viikonlopun suomalaisen jalkapallon pyhätössä. Yhteisleiri oli lähtölaukaus tiivimmälle yhteistyölle, ja viikonloppu oli hieno kokemus.
24.11.2009
Missä menet suomalainen nais- ja tyttöjalkapallo?
Marko Saloranta (naisten A-maajoukkue ja FC Honka) tulee kertomaan naisten EM- kisoista ja tyttömaajoukkuepelaajista. Olemmeko oikealla tiellä ja mitä voimme tehdä vieläkin paremmin?
24.11.2009
Seuraharjoittelu ei yksin riitä!
Alla olevassa linkissä suomalaiset huippu-urheilijat kertovat omasta harjoittelustaan...
9.11.2009
Sääntömääräinen syyskokous
PALLO-POJAT JUNIORIT ry.:n sääntömääräinen
syyskokous pidetään maanantaina, 23.11.2009
kello 19.00 alkaen Ravintola Casa Maren Gylden-kabinetissa
(Gyldenintie 6, 00200 Helsinki).
TerveisinHallitus
27.10.2009
Taitokilpailutulokset julkaistu
Tulokset löytyvät Helsingin Piirin sivuilta:http://helsinki.palloliitto.fi/pelaajakoulutus/taitokilpailut/tulokset_2009/
19.10.2009
Jalkapallokerho Tehtaankadun ala-asteella
Kaipaatko lapsellesi liikunnallista tekemistä koulupäivän päätteeksi?
Pallo-Pojat Juniorit Ry:n (PPJ) järjestää jalkapallokerhon Tehtaankadun ala-asteen liikuntasalissa 23.10.2009 alkaen. Kerho kokoontuu perjantaisin heti koulupäivän jälkeen n. klo 14.00-16.00 tunnin kerrallaan.
7.10.2009
FUTSAL-turnaus
Helsingin piiri järjestää futsalturnauksen piirien futsalsarjoihin osallistuville joukkueille 31.-01.11.2009.
4.10.2009
Jalkapallokerho Tehtaankadun ala-asteella
Kaipaatko lapsellesi liikunnallista tekemistä koulupäivän päätteeksi?
28.9.2009
PPJ:n ottelut viikolla 40
24.9.2009
Taitokoulu alkaa taas
PPJ on saanut piiriltä erinomaisia taitokouluvuoroja lokakuuksi.
21.9.2009
PPJ:n ottelut viikolla 39
Otteluiden ajankohdat kannattaa tarkistaa varmuuden vuoksi, mikäli on tullut viime hetken muutoksia.www.splhelsinki.fi
14.9.2009
PPJ:n ottelut viikolla 38
Otteluiden ajankohdat kannattaa tarkistaa varmuuden vuoksi, mikäli on tullut viime hetken muutoksia.www.splhelsinki.fi
11.9.2009
Pallotutka lainattavissa joukkueiden käyttöön
Seuralle on hankittu pallotutka, jota joukkueet voivat lainata.
9.9.2009
PPJ Lauttasaaripäivissä
PPJ sai olla osana onnistunutta Lauttasaaripäivää viime lauantaina(5.8). Sää oli loistava ja ihmisiä oli paljon liikkeellä.
8.9.2009
PPJ:n ottelut viikolla 37
Otteluiden ajankohdat kannattaa tarkistaa varmuuden vuoksi, mikäli on tullut viime hetken muutoksia.www.splhelsinki.fi
1.9.2009
PPJ:n ottelut viikolla 36
1.9.2009
PPJ:n maalivahtiharjoitukset jatkuvat
PPJ:n keväällä aloittamat erittäin suositut maalivahtiharjoitukset jatkuvat taas 2.9.2009 Talin urheilupuistossa kello 18.00 - n.19.30.
25.8.2009
PPJ järjestää jalkapallokerhon Myllykallion ala-asteen liikuntasalissa 31.8.2009 alkaen.
Kaipaatko
lapsellesi liikunnallista tekemistä koulupäivän päätteeksi?
18.8.2009
Influenssaepidemian ennaltaehkäisemiseksi
Influenssaepidemian ennaltaehkäisemiseksi Helsingin piiri on päättänyt että tästä päivämäärästä lähtien piirin otteluissa ei suoriteta ns. loppukättelyjä ottelun jälkeen. Kapteenit eivät myöskään kättele tuomaria ja toisiaan ennen ottelun alkua.
17.8.2009
PPJ:n ottelut viikolla 35
17.8.2009
PPJ:n ottelut viikolla 34
13.8.2009
Vuorojenjakotilaisuus ti 1.9.
10.8.2009
PPJ:n ottelut viikolla 33
Otteluiden ajankohdat kannattaa tarkistaa varmuuden vuoksi, mikäli on tullut viime hetken muutoksia.www.splhelsinki.fi
7.8.2009
Syyskauden sarjaohjelmat on vahvistettu
Sarjaohjelmat syyskaudelle on vahvistettu ja ne löytyvät täältä.
16.7.2009
PPJ:lle junioripäällikkö
Pallo-Pojat Juniorit kehittää
edelleen toimintaansa. PPJ on yksi Suomen Palloliiton Helsingin piirin
viidestä seurasta, jolle myönnettiin tukea päätoimisen työntekijän palkkaamiseen. Tukirahat ovat Opetusministeriön
liikuntayksikön myöntämää seuratoiminnan kehittämistukea.
6.7.2009
Helsinki CUPin otteluohjelmat ja tulospalvelu
Helsinki CUPin otteluohjelmat löytyvät seuraavasti:PojatTytötKentittäinPäivittäin
22.6.2009
Helsinki CUPin alustavat lohkojaot julkaistu
PojatTytöt
10.6.2009
Uusi blogi julkaistu!
Lue blogi täältä.
7.6.2009
PPJ:n ottelut viikolla 24
Otteluiden ajankohdat kannattaa tarkistaa varmuuden vuoksi, mikäli on tullut viime hetken muutoksia.www.splhelsinki.fi
3.6.2009
Maalivahtiharjoitukset 3.6.2009 Talissa
Maalivahtiharjoitukset alkavat kello 18.00 ja kestävät 19.15 asti. Paikkana Talin urheilupuisto, kokoontuminen hallin edessä.Kaikki innokkaat maalivahdit mukaan!
1.6.2009
PPJ:n ottelut viikolla 23
Otteluiden ajankohdat kannattaa tarkistaa varmuuden vuoksi, mikäli on tullut viime hetken muutoksia.www.splhelsinki.fi
1.6.2009
Onnistunut Karuselliturnaus T99:lle
PPJ tytöt -99 pelasi 16.-17.5. Masalassa järjestetyssä Karuselliturnauksessa loistavasti ja oli ainoa joukkue, joka voitti kaikki kuusi peliään.
26.5.2009
Maalivahtiharjoitukset 26.5.2009 Talissa
Maalivahtiharjoitukset alkavat kello 18.00 ja kestävät 19.15 asti. Paikkana Talin urheilupuisto, kokoontuminen hallin edessä.
Oskari Koskinen
Valmennuspäällikkö, PPJ
25.5.2009
PPJ:n ottelut viikolla 22
Otteluiden ajankohdat kannattaa tarkistaa varmuuden vuoksi, mikäli on tullut viime hetken muutoksia.www.splhelsinki.fi
22.5.2009
Pyrkän fudiskoulussa vielä muutama paikka vapaana!
Aika: 1.-3.6.2009 kello 13-16Paikka: Lauttasaaren urheilupuistoIlmoittautumiset: fudiskoulu09@gmail.com
19.5.2009
Pallo-Pojat Juniorit ry. hakee palvelukseensa junioripäällikköä
Oletko koskaan ajatellut, että rakas harrastuksesi voisi
olla myös työsi? Tunnetko tunteen paloa jalkapalloon ja haluaisit nähdä saman
palon leviävän kulovalkeana myös nuoremmille? Nyt sinulla on loistava tilaisuus
tehdä ajatuksesta totta ja työskennellä aktiivisessa, kasvavassa ja
kehittyvässä jalkapalloseurassa!
19.5.2009
PPJ:n ottelut viikolla 21
Otteluiden ajankohdat kannattaa tarkistaa varmuuden vuoksi, mikäli on tullut viime hetken muutoksia.www.splhelsinki.fi
18.5.2009
Ruoholahden kenttä siirtynyt
Ruoholahden kenttänä toimii tästä päivämäärästä lähtien Jätkäsaaren satama-alueella sijaitseva hiekkakenttä. Kenttä sijaitsee n. 150m päässä entisestä Ruoholahden tekonurmesta.
15.5.2009
PPJ järjesti Riehan Pyrkällä
JO PERINTEEKSI muodostunutta Pallo-Pojat Juniorit ry:n kevätriehaa vietettiin lauantaina 9.5. Pyrkän kentällä. Viime vuosista poiketen sääkeijut olivat päättäneet asettua poikkiteloin tapahtuman viihtyvyyden kanssa ja niinpä melkein kuin ajastimella asetettuna kylmä sade alkoi yhtäaikaa riehan kanssa - ja kesti sopivasti koko ohjelman ajan!
15.5.2009
Maalivahtivalmennus jatkuu tiistaina 26.5.
PPJ:n ensimmäinen maalivahtiharjoitus oli todellinen menestys.
Valmennus oli erittäin tasokasta ja pelaajat oppivat jo paljon
ensimmäisellä kerralla.
13.5.2009
PPJ:n uusi seuramallisto
PPJ:n uusi seuramallisto löytyy täältä.
11.5.2009
PPJ:n ottelut viikolla 20
Otteluiden ajankohdat kannattaa tarkistaa varmuuden vuoksi, mikäli on tullut viime hetken muutoksia.www.splhelsinki.fi
11.5.2009
Esittelyssä: Eira 2001 - KOVAA PELIÄ JOHARILLA
Tämä artikkeli jäänyt vahingossa pois Junnulehdestä (2009).
10.5.2009
Vahingon sattuessa
Tästä lähtien vakuutusasiat hoitavat AON-niminen yhtiö. Käytänteet ovat muuttuneet, uudet ohjeet lisätty myös PPJ:n sivuille.
8.5.2009
PPJ:n maalivahtivalmennus käyntiin
6.5.2009
Fudiskoulut ovat täynnä!
PPJ:n kesän fudiskoulut ovat täynnä.
30.4.2009
PPJ:n ottelut viikolla 19
Otteluiden ajankohdat kannattaa tarkistaa varmuuden vuoksi, mikäli on tullut viime hetken muutoksia.www.splhelsinki.fi
12.4.2009
Helsingin piirin 2009 ohjelma julkaistu
Helsingin piirisarjapelien alustava peliohjelma on netissä
30.3.2009
Piirin pelipäivät julkaistu
Piiri on julkaissut pelipäivät.
29.3.2009
PPJ/2 voitti futsalin 4.divarimestaruuden
PPJ/2, joka koostuu lähes pelkästään A-junioreista, voitti Helsingin piirin futsalmestaruuden 4.divarissa. PPV kaatui tiukassa loppuottelussa rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
26.3.2009
Perinteiset Fudiskoulut Joharilla ja Pyrkällä 1.-3.6.2009
FUDISKOULUT 1.-3.6.2009 (maanantaista keskiviikkoon)
Johanneksen kenttä 9-12
Pyrkän kenttä (Lauttasaari) 13-16
23.3.2009
Tyttöfudis kasvussa
Lauttasaarilehti kirjoitti PPJ:n tyttöfudisjoukkueista 26.2.2009
23.3.2009
Leikkimaailman kaksoisedustukset uusittu
Leikkimaailman kaksoisedustusten anominen on muutettu pari viikkoa sitten niin, että Leikkimaailman ikäisillä riittää, että kaksoisedustusanomukset toimitetaan seuralle ja niistä on keskustelu ja kirjattu joukkueiden Operaatio pelisäännöissä. Niitä ei siis tarvitse toimittaa piiriin asti.
23.3.2009
Taitotapahtuma tytöille Talissa 31.3.
Helsingin piiri järjestää tytöille jälleen hauskan Taitotapahtuman Talissa (Purotie 8) 31.3. klo 17-18.30.
23.3.2009
Kauden 2009 piirisarjan lohkojaot vahvistettu
Kauden 2009 lohkojaot vahvistettu Helsingin piirisarjan miesten, naisten, poikien ja tyttöjen lohkojaot ja pelitavat ovat vahvistettu 20.3.
18.3.2009
PPJ:n kevätseminaari 18.4. klo 12-19
PPJ järjestää valmentajille ja muille joukkueiden toimihenkilöille seminaarin lauantaina 18.4. klo 12-19 RavintolaPääpostin (Mannerheiminaukio 1 B, 00100 Helsinki) upeissa, Helsingin
kattojen yllä sijaitsevissa 10. kerroksen edustus- ja
saunatiloissa.
16.3.2009
PPJ:n vuosikokous 30.3.
11.3.2009
Suomen CUP otteluparit arvottu
Suomen CUPin ensimmäisen ja toisen kierroksen otteluparit on arvottu.
10.3.2009
Kevään alustavat lohkojaot
Kevään alustavat lohkojaot ovat tulleet.
25.2.2009
Perjantain (27.2.) taitokoulu on peruttu
18.2.2009
PPJ:n sivuille lisätty harjoituspaikkakartta
Seuran kotisivuille on lisätty linkki harjoituspaikkakarttaan.http://www.ppj.fi/index.php?k=8491kts. karttta
18.2.2009
Vapaaehtoistyöhön naisten EM-lopputurnaukseen
Jalkapallon naisten EM-turnauksen paikallisorganisaatio,
UEFA Women's EURO™, hakee vapaaehtoisia mukaan työskentelemään 12
joukkueen huipputapahtumassa. Kymmenes naisten EM-lopputurnaus pelataan
Helsingissä, Lahdessa, Tampereella ja Turussa 23.8. - 10.9.2009.
6.2.2009
PPJ 2003 Larun ensimmäinen harjoitusottelu
Uusimmassa Lauttasaari-lehdessä on julkaistu artikkeli PPJ 2003:sta
27.1.2009
Piirihallitus nimesi jäsenet valiokuntiin
Vuoden 2009 valiokuntiin oli niin paljon esityksiä, että joidenkin valiokuntien kokoa jouduttiin rajaamaan. Tavoitteena oli saada mahdollisimman laajaa näkemystä sekä toiminnallisesti että alueellisesti.
27.1.2009
Karuselliturnaukset 2009
KAIKKI PELAA - KARUSELLIT Vuoden 2009 karusellit järjestetään totuttuun tapaan keväällä ja syksyllä.
18.1.2009
Junnulehti 2009
Junnulehti 2009 ilmestyy jälleen huhti-toukokuussa 2009.
17.1.2009
Taitokoulut jatkuvat
Hyvät joukkueiden toimijat,
8.1.2009
Lauttasaari-lehdessä artikkeli PPJ:n tulevaisuudensuunnitelmista
Uusimmassa Lauttasaari-lehdessä on julkaistu artikkeli "PPJ tehostaa toimintaansa".
2008
23.12.2008
RAUHALLISTA JOULUA!
PPJ haluaa toivottaa kaikille rauhallista joulua!
13.12.2008
Naisten EM-kisat Suomessa 23.8.-10.9.2009
Euroopan jalkapalloliiton (UEFA) kilpailuihin lukeutuva naisten EM-lopputurnaus pelataan Suomessa 23.8.-10.9.2009. Pelipaikkoina ovat Helsinki (Olympiastadion ja Helsingin Jalkapallostadion), Lahti, Tampere ja Turku.
11.12.2008
PPJ:lle kehittämistukea
Opetusministeriö ja
Nuori Suomi ovat myöntäneet PPJ:lle 1000 euroa seuratoiminnan kehittämistukea
Tyttöfutis 2009 -hankkeeseen.
8.12.2008
Tervetuloa joulukuusiostoksille!
Tule ostamaan joulukuusen meiltä!
25.11.2008
Kupla taas käytössä!
Kiitokset kaikille ahkerille, jotka uhrasivat
vapaailtansa lumitöissä eilen maanantaina. Paikalla oli noin 40 henkeä 4 -
5 tunnin ajan luomassa aivan uskomattoman määrän lunta.
Homma on nyt hoidettu ja kupla pystyssä -
kuplan pohjoispäädyn päällä vielä eilen illalla ollut lumi valunee alas kun nyt
on lämpöasteita.
24.11.2008
Ruoholahden kupla romahtanut. Talkoot maanantaina 24.11. 17->
Ruoholahden kupla on romahtanut lumen painosta. Jotta kupla saadaan nopeasti käyttökuntoon, toivotaan maanantaina 24.11. klo 17 -> hyvää osanottoa talkoisiin. Kaikki PPJ:läiset siis paikalle!
18.11.2008
Ruoholahden kupla kiinni ti 18.11
Ruoholahden kupla on kiinni ti 18.11 myrskyvaroituksen takia.
12.11.2008
PALLO-POJAT JUNIORIT ry.:n sääntömääräinen syyskokous 26.11.
12.11.2008
Stadium tarjoaa: Tule seuramaan Stuart Baxterin toteuttamaa junioriharjoitusta Finnair Stadiumille!
Tule seuramaan Stuart Baxterin toteuttamaa juniori-harjoitusta Finnair Stadiumille! Paikka: Finnair StadiumPäivä: 25.11.2008, Tiistai
11.11.2008
PPJ-97 yhdistetty 96:n kanssa
Lokakuussa 2008 PPJ97-joukkue yhdistettiin -96-joukkueen kanssa.
10.11.2008
Kupla kiinni 10.11.2008
Ruoholahden kuplahalli on kiinni 10.11.2008 kovan myrskyn takia.
31.10.2008
Uusi blogi julkaistu!
Valmennuspäällikön blogi julkaistu.
25.10.2008
2003 Eira perustettu
Pallo-Pojat Junioreihin on perustettu uusi "2003 Eira" -joukkue.
Ensimmäiset harjoitukset pidetään 7.11. klo 17-18 Tehtaankadun
ala-asteella.
10.10.2008
PPJ 96-joukkue etsii vastuuvalmentajaa
PPJ:n poikien -96 ikäkausijoukkueessa pelaa tällä hetkellä 24 poikaa ja toiminta on aktiivista läpi vuoden. Ikäluokka hakee vastuuvalmentajaa nykyisten apuvalmentajien avuksi. Hakemukset 25.10. mennessä.
5.10.2008
Junnu Cup 2008
JUNNU CUP 1.11.2008 Suomen Cupin yhteydessä tytöille ja pojille Helsingissä
30.9.2008
PPJ/Edustus nousi 4. divariin!
PPJ:n Edustusjoukkue varmisti nousunsa 4. divariin jo ennen viimeistä peliä. Oman lohkonsa voittaneena "Edarit" pääsevät kamppailemaan vielä 5.divisioonan piirimestaruudesta!Onnittelut koko joukkueelle!Lohkotilanne ennen viimeistä kierrosta:
21.9.2008
ti 23.9. 19:45 Pallokenttä 6 PPJ - SAYKUS
13.9.2008
PPJ/2 nousi 6. divisioonaan!
2.9.2008
Pallo-Pojat Juniorit ry. hakee palvelukseensa junioripäällikköä
Pallo-Pojat Juniorit (PPJ) on Etelä- ja
Länsi-Helsingin alueella toimiva juniorijalkapallo-seura, jonka eri ikäluokissa
pelaa yli 450 lisenssipelaajaa. Heistä yli 100 on tyttöpelaajia.
6.8.2008
Koulutusta valmentajille
Ilmoittautuminen syksyn valmentajakoulutukseen on alkanut.
6.8.2008
Adressi lasten jalkapallokentän säilyttämiseksi Kaisaniemessä
Pelastakaa lasten jalkapallokenttä Kaisaniemessä!
Helsingin kaupunki tekee Kaisaniemen puiston uutta käyttö- ja perusparannussuunnitelmaa. Suunnitelmaluonnoksessa nuorimpien jalkapalloilijoiden käyttämä Unioninkadun pikkukenttä muutetaan tenniskentäksi ja leikkipuistoksi. Pikkukenttä siirretään puolen kilometrin päähän suoraan Kaisaniemen ison kentän päätyyn.
26.6.2008
Helsinki Cup 6.-12.7.2008
Perinteikäs Helsinki Cup pelataan tänä vuonna 6.-12.7.2008 välisenä aikana.
26.6.2008
Kevätkauden jälkeen PPJ:n miesjoukkueet ovat hyvissä asetelmissa omissa sarjoissaan
8.5.2008
Kesän fudiskoulut: Eira täynnä, Lauttasaareen mahtuu vielä!
FUDISKOULUT 3.-5.6.2008 (tiistaista torstaihin)Johanneksen kenttä 9-12 (TÄYNNÄ)Pyrkän kenttä (Lauttasaari) 13-16 (mahtuu vielä)
27.4.2008
Syksyn karusellit
Mikäli joukkueesi haluaa pelata Karuselli-turnauksessa, nyt on aika ilmoittautua. Karuselliturnaukset on tarkoitettu vuonna 97-01 syntyneille.
23.4.2008
Jalkapallo-apu
Hyvät jalkapallon ystävät!
Työskentelen YK:n palveluksessa helmikuussa itsenäisyysjulistuksen antaneessa Kosovossa. Viime viikolla Kosovon parlamentti hyväksyi maalle perustuslain. Suomella ja suomalaisilla on presidentti Ahtisaaren tekemän esityksen takia erityinen asema kosovolaisten sydämissä.
9.4.2008
PPJ/A 2. kierrokselle Suomen CUPissa
PPJ/A selvitti tiensä jatkoon Suomen CUP:n 2. kierrokselle.
31.3.2008
Tarkennus Fudiskoulun aikoihin!
Tänä vuonna Fudiskoulut ovat kolmipäiväisiä eli kestävät tiistaista torstaihin!
17.3.2008
VUOSIKOKOUS
KUTSU
12.3.2008
PPJ:ltä kaksi joukkuetta Suomen CUP:iin
PPJ:ltä osallistuu tänä vuonna kaksi joukkuetta Suomen CUP:iin. Molemmat joukkueet arvottiin ensimmäiselle kierrokselle. Ensimmäisen kierroksen ottelut pelataan aikavälillä 1.-8.4.
11.3.2008
Kesän fudiskoulut
PPJ järjestää tänäkin kesänä perinteiset jalkapallokoulut Eirassa ja Lauttasaaressa kesälomien ensimmäisellä viikolla. Tarkemmat ajat ja ilmoittautumisohjeet tulevat PPJ:n kotisivuille maanantaihin 17.3. mennessä!----------Harri BrykTiedotusvastaavaPPJ
10.3.2008
Kaikki pelaa - lastenohjaajakurssi ma 10.3. klo 17
Seura järjestää
maanantaina 10.3. kello 17 alkaen Kaikki pelaa -
lastenohjaajakurssin Tehtaankadun ala-asteella. Kurssi on ensimmäinen
virallinen valmennuskurssi, jonka käyminen mahdollistaa pääsyn D-tason
valmennuskoulutukseen.
12.2.2008
Stadiumin VIP-ilta PPJ:lle 19. ja 20. maaliskuuta
TEAM STADIUM ASETTAA JOUKKUEENNE JA PELAAJANNE ETUSIJALLE!Järjestämme VIP-illat Pallo-Pojat Junioreille StadiumIso Omenan myymälässä 19. ja 20. maaliskuuta klo 16-21!
27.1.2008
PPJ:n kotisivuissa häiriöitä
PPJ:n kotisivuilla oli häiriöitä lauantaina 26.1.2008. Häiriöt aiheutuivat palveluntarjoajan tekemien huoltotöiden seurauksena. Sivujen pitäisi tästä eteenpäin toimia normaalisti.
22.1.2008
Operaatio Pelisäännöt 2008
Tututusti ennen kilpailukauden starttia tulee Operaatio Pelisääntöjen olla kunnossa.
22.1.2008
PPJ:lle valmennuspäällikkö
Huolellisen valmistelun jälkeen PPJ vahvisti 29.11.2007 pidetyssä syyskokouksessa päätöksen osa-aikaisen valmennuspäällikön palkkaamisesta seuraan.
21.1.2008
Junnulehti 1/08
8.1.2008
Harjoituspaikat vuonna 2008
Harjoituspaikat ovat taas normaalissa käytössä vuodenvaihteen jälkeen.
2007
23.12.2007
Hyvää joulua!
PPJ toivottaa hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta kaikille!
17.12.2007
Joulukuusimyynti
Eirassa, Ruohonlahdessa, Kampissa ja Lauttasaaressa toimiva yli neljän sadan pelaajan juniorijalkapalloon erikoistunut PPJ kerää joulukuusimyynnillä varoja vuonna 1997 ja 1999 syntyneiden tyttöjoukkueille. Kuuset myydään Lauttasaarentien ja Pohjoiskaaren risteyksessä, Kahvila Mutteria vastapäätä 17.- 23.12. kello 09.00-21.00.
7.12.2007
Kupla käytössä keskiviikkona 12.12
4.12.2007
Kupla poissa käytöstä ti 4.12. - to 6.12.
3.12.2007
Kupla ei käytössä maanantaina 3.12
30.11.2007
Syyskokouksessa valittu hallitus
Seuran syyskokouksessa valittiin seuralle uusi hallitus.
15.11.2007
Kaikki Pelaa-säännöt 2008
Suomen Palloliiton liittovaltuusto vahvisti kokouksessaan 9.11. vuoden 2008 Kaikki Pelaa -säännöt.
14.11.2007
Seuran syyskokous 29.11.2007
5.11.2007
Kouluvuorojen kuittaus
1.11.2007
Talven harjoitusvuorot lisätty sivuille
Talven harjoitusvuorot löytyvät täältä.
7.10.2007
92-syntyneet: PPJ päätti aluesarjan tappioihin
Hienosti aluesarjan aloittanut PPJ 92 hyytyi aluesarjan loppukierroksilla. Joukkue sai kokea vahvemmakseen TuPSin (0-3), FC Espoon (3-4) ja Honka Magicin (1-4).
21.9.2007
Pallo-Pojat Juniorit hakee valmennuspäällikköä
21.9.2007
Tekonurmitalkoot 22. - 23.9 PERUUTETTU, UUDET TALKOOPÄIVÄT LA 29. - SU 30.9!!!
Hyvät joukkueenjohtajat,
olemme erittäin vetisen sään takia joutuneet peruuttamaan viikonlopun (la 22. - su 23.9) talkoot. Ruoholahden kenttä on liian märkä, jotta sen saisi työkoneilla tasaiseksi ja lisäksi tekonurmen alle jäisi liikaa vettä/kosteutta.Pahoittelemme aiheutuneesta tilanteesta johtuvaa lisääntynyttä työmääräänne.
16.9.2007
92-syntyneet: PK-35/2-PPJ 1-3
PPJ 92 kukisti tiistaina PK-35:n kakkosjoukkueen Tapulissa. Näin kuudessa pelissä vain kerran hävinnyt joukkue nousi C-juniorien aluesarjassa yhdellätoista pisteellään jaetulle kolmossijalle.
13.9.2007
Suomi-Puola 0-0
Vaikka kuinka yritimme kannustaa lopputulos oli valitettavasti 0-0 eilen Stadionissa.
12.9.2007
Tekonurmi tulee!
Olemme nyt saaneet Helsingin kaupungilta luvan levittää tekonurmialustamme Ruoholahden kentälle. Tämä tehdään talkootyönä.
11.9.2007
92-syntyneet: PPJ-PK-35 0-0
10.9.2007
EIRA 00/01 kaipaa valmentajia
Joukkueemme valmentaja sai puolen vuoden työkomennuksen Saksaan, ja olemme yhtäkkiä täysin ilman valmentajia, alkaen viikon päästä.
3.9.2007
92-syntyneet: HJK-PPJ 0-0
3.9.2007
Kokouskutsu
29.8.2007
Uusi PPJ-joukkue syntynyt
Uusin tulokas PPJ-perheeseen on PPJ99 Laru. Tervetuloa mukaan!
27.8.2007
PPJ 92 aloittanut aluesarjan vauhdikkaasti
PPJ 92 -joukkue on Etelä-Suomen huippujoukkueista koostuvassa aluesarjassa kolmen kierroksen jälkeen jaetulla kolmannella sijalla.
27.8.2007
FUTSAL tulee taas
Monet kutsuvat futsalia jalkapallon pikkuveljeksi, mutta varsinkin huipulla se on hyvin erilainen peli.
27.8.2007
Valmentajakursseja tarjolla
D-taso. Suositellaan pelaaja- tai valmentajakokemuksesta, iästä tai sukupuolesta riippumatta kaikille, jotka toimivat alle 10 -vuotiaiden lasten jalkapallomaailmassa valmentajina/ ohjaajina.
25.8.2007
KP Lasten Ohjaajakurssit (E-taso) ja muut kurssit
23.8.2007
Koulutusta nuorten valmentajille
Kaverimaailman nuorten valmentajille suunnatun koulutuksen
tavoitteena on keskittyä kansainvälisten kokemusten ja oppien
hyödyntämiseen. Kansainvälisissä osuuksissa teemoina Latinalaisen
Amerikan tapa kasvattaa pelaajia ruohonjuuritasolta huipulle (UEFT:n
seminaarin antia) ja U15-nuorten maaottelu.
21.8.2007
PPJ:n edustusjoukkue sarjan kakkosena
Kymmenen pelin jälkeen PPJ:n edustusjoukkue on täällä hetkellä toisella sijalla viitosdivarissa 20 pisteellä. Sarjan johtaa FC Pohu2 (11 peliä, 25 pistettä).
21.8.2007
Sisäkauden harjoitusvuorot
Hyvät joukkueenjohtajat,olemme nyt saaneet listan harjoittelukauden 2007 - 2008 PPJ:n
harjoitusvuoroista Kuplassa (22 tuntia) ja kouluilla (23 tuntia).
Määrä vastaa viime vuotta sen jälkeen kun muutamista käyttämättömistä
vuoroista luovuttiin. Koulujen vuorot ovat pääasiassa samat kuin
viimekin vuonna (Norsen huonompi aika, Snellu parempi päivä) kun taas kuplan arvonnassa seurallamme oli mielestäni nyt huono onni nyt ja saimme liikaa vaikeita 16 - 17 -vuoroja.
9.8.2007
Uusia valmentajia/ohjaajia kaivataan!
Syyskauden alkaessa PPJ tarvitsee joukkueillensa uusia valmentajia ja ohjaajia.
9.7.2007
PPJ:n tiistain pelit Helsinki-Cupissa
9.7.2007
PPJ:n maanantain pelit Helsinki-Cupissa
6.7.2007
PPJ:n pelaajia U15 maajoukkue-ehdokas leirille
5.7.2007
PPJ:n joukkueiden Helsinki-Cup pelit
Ohessa kaikki PPJ:n Helsinki-Cup ottelut. Huomioithan, että kyseessä on alustavat otteluajat, lopulliset kannattaa tarkistaa osoitteesta www.helsinkicup.fi.
29.6.2007
Piirin syksyn lohkojaot
Tässä C15-F9 -poikien ja TD12-TF9 -tyttöjen lohkot.
25.6.2007
Helsinki Cupin otteluohjelmat
19.6.2007
Helsinki Cupin lohkojaot tulleet
Helsinki Cup '07 lohkojaot löytyvät osoitteesta:http://www.helsinkicup.fi/Default.aspx?tabid=2750
19.6.2007
Fudiskoulussa rikottiin ennätyksiä!
PPJ:n perinteiset Fudiskoulut pidettiin tänä vuonna 4-7.6.2007 Johanneksen ja Pyrkän kentillä.
14.6.2007
PPJ-92 aluesarjaan!
PPJ 92 -joukkueen valmennusjohto kutsuu teidät
mukaan maanantain 18.6 otteluun FC Viikinkejä vastaan. Ottelu pelataan Käpylän
urheilupuiston nurmella klo 18.00.
5.6.2007
Koulutuskalenteri syksyllä 2007
5.6.2007
Helsingin piirisarjat syksyllä 2007
Kevätkierros alkaa pikkuhiljaa olla pelattu, niin se aika kuluu !Syksyksi laitetaan lohkojaot uusiksi ja samalla on mahdollista ilmoittaa uusia joukkueitakin mukaan.
15.5.2007
Tytöt, tulkaa pelamaan fudista
PPJ:n tyttöjoukkueet ottavat nyt vastaan uusia pelaajia.
14.5.2007
Pelaajaluettelo
Pelaajaluetteloissa on uusi käytäntö. Niitä ei enää tule lähettää piiriin vaan joukkueen tulee tarkastaa lisenssipelaajansa itse.
14.5.2007
Vihreä kortti
Palloliitto ja Helsingin Sanomat järjestävät toukokuussa vihreän kortin kampanjan, jossa lapset antavat kenttien laidoilla pelejä seuraaville aikuisille "vihreän kortin viestin".
11.5.2007
PPJ avasi uudet kotisivut!
24.1.2007
Piirihallitus nimesi valiokunnat
Helsingin piirin piirihallitus valitsee vuosittain tammikuussa jäsenet eri valiokuntiin. Seurat voivat tehdä esityksiä valiokuntien jäseniksi. Valiokuntien tehtävät ja toimivalta on määritelty johtosäännöissä.
22.1.2007
Kielenkäyttö kuriin Nollatoleranssilla
Jalkapalloilulle urheilulajina on aina ollut luonteenomaista reilu peli. Se tarkoittaa itse pelin, kanssapelaajien, valmentajien ja muiden taustahenkilöiden sekä yleisön keskinäistä kunnioittamista. Vakavan särön reilun pelin luonteeseen on viime vuosina iskenyt voimasanojen käyttö kentällä, jopa nuorten ja lasten otteluissa. Jokainen jalkapalloilussa mukana oleva on nyt vastuussa tämän ikävän ilmiön poistamisesta. Vaasan piirin käynnistämä Nollatoleranssihanke ulotetaan Kaikki Pelaa - nuorisovaliokunnan päätöksellä koko maan lasten ja nuorten toimintaan.
22.1.2007
Koulujen iltakäyttöä koskeva valtuustoaloite
Helsinkiläisiä urheiluseuroja ovat jo vuosia kiusanneet opetusviraston koulujen iltakäyttöä koskevat ongelmat.
22.1.2007
Ilmaiset infotilaisuudet jojoille!
Piiri järjestää helmi-maaliskuussa joukkueenjohtajille infotilaisuuksia. Ilmoittaudu mukaan!
22.1.2007
Operaatio pelisäännöt
Vuosi 2007 on alkanut ja ottelukausi lähestyy jo kovaa
vauhtia.....